Lypyrtin Verkholman niemelle kohonneen Sarvilinnan historia alkaa oikeastaan siitä, kun Taivassalossa vallesmanni Hornborgin virkatalossa syntyy poika, jolle annetaan nimi Oskar Alarik. Hän lähtee aikanaan Turkuun kouluun ja ystävystyy jo silloin toisen saaristolaispojan, ahvenanmaalaisen Lars Sonckin kanssa. Kumpikin nuorimies on taiteellisesti hyvin lahjakas.

Oskar Alarik sai sitten koululaisena harvinaisen ja arvostetun kesätyön. Hän pääsi apupojaksi Turun yliopiston lintutieteelliselle retkikunnalle, jonka kiintopisteenä oli mm. Lypyrtin kylä. Muistitieto kertoo, että Oskar Alarik ihastui noilla retkillä erityisesti Verkholman niemeen ja sopi ystävänsä Larsin kanssa, että hän vielä rakennuttaisi niemelle huvilan jonka Lars suunnittelisi.

Myöhemmin Oskar Alarikista tuli luonnontieteen maisteri ja lääkäri ja hänen varsinainen elämäntyönsä oli Porin kaupunginlääkärin virka. Ensimmäisen vaimonsa kuoltua tohtori avioitui Porin Kyläsaaresta olevan Varma Lahja Langénin kanssa. Nuori rouva ei ollut ainoastaan viehättävä ja jo kotonaan vaativaan taloudenpitoon tottunut, hän oli myös varsin varakas. (Kuvassa Varma Hornborg ja tyttäret Irma ja Aira).

Varsinaisen elämäntyönsä Varma Hornborg teki kuitenkin Lotta Svärd -järjestön keskusjohtokunnan jäsenenä ja Satakunnan piirin puheenjohtajana. Hän oli järjestön aktiivinen jäsen yli 20 vuoden ajan sen lopettamiseen saakka.
 

Ajan tavan mukaan tohtoriperhe hankki kesäkodin. Lars Sonck, josta oli tullut jo mainetta saanut arkkitehti, piirsi huvilan poikien nuoruudensopimuksen mukaisesti. Sonckin ominta huvila-arkkitehtuuria edustava hirsirakennus pyöröhirsineen, torneineen ja sisäpihoineen alkoi muotoutua yhteisten neuvottelujen tuloksena ja perustus tehtiin kesällä 1921. Valitut hirret tuotiin uittamalla Kaitaisilta ja viimeistelty käsityö tehtiin kesällä 1922.

Anekdoottina huvilan rakennusajalta kerrotaan, että rakennustyömaalla ollut tohtori lähetti kiireisen viestin vaimolleen Poriin: “Osta hevonen”. Rouva meni torille ja osti Pekka-nimisen hevosen, joka sitten kiskoi rakennustarpeet niemelle.

Sarvilinnan päärakennuksen ja siihen oleellisesti liittyvien samantyylisten rakennusten - saunan, paviljongin ja sähkö- sekä kastelukeskuksena toimivan “pumppuhuoneen” - valmistuessa tohtori oli 52-vuotias. Kesällä hän saattoi jo hankkia Poriin viransijaisen ja omistautua perheelle, sukulaisille ja ystäville sekä päärakennuksen ympärille suunnitellulle puutarhalle.

Tämä ei kuitenkaan merkinnyt sitä, etteikö tohtori olisi ollut lääkäri Lypyrtissäkin - lisäksi ainoa kymmenien kilometrien säteellä. Monta kertaa hakivat Ahvenanmaan nopeat salakuljetusveneet - sen ajan parhaat kulkuneuvot - tohtoria syntyvän tai kuolevan hengenhätään, ja “Humporilta” saatiin apu.

Sarvilinnan puutarhaa hoiti kesäisin vakituinen puutarhuri apulaisineen. Sisähenkilökuntaan kuului keittäjä ja sisäkkö; sähkölaitos ja moottorivene tarvitsivat koneenhoitajan. Kokonaisuudessaan oma talous käsitti toistakymmentä henkeä. Sukulaisten ja ystävien viipyminen ja erilaisten sosiaalisten aktiviteettien hoitaminen toivat taloon väkeä, erilaisista kasvitieteilijäretkikunnista puhumattakaan.

Tohtori Hornborg kuoli jo vuonna 1936 ja puutarhasuunnitelman lopullinen toteuttaminen jäi kesken. Talvisota verotti lajirunsautta ja ajan muuttuminen teki mahdottomaksi ammattityövoiman saannin puutarhan hoitamiseen. Perikunnan jäsenistä se, jolle isä jo varhain oli tarpeen tullen siirtänyt vastuuta, oli tytär Aira. Aira huolehti oman ammattinsa ohella Sarvilinnasta ja sen puutarhasta vuosikymmenet. Hänen ansiostaan Sarvilinnan arboretum on edelleen olemassa ja puutarha-alan ammattilaisten mukaan Suomen kolmesta säilyneestä vanhasta arboretumista täydellisin.

Aira Lennes vietti viimeisen kesänsä Sarvilinnassa vuonna 2000. Sarvilinna on edelleen suvun hallinnassa Alarik-tohtorin lastenlastenlasten ollessa jo aikuisia.

Teksti mukailtu Aune Kanerva-Skyténin esitelmästä